Täytekakku (muna-sokerivaahtotaikina)
Pohja:
2 kananmunaa
yhtä paljon sokeria kuin kananmunia
yhtä paljon vehnäjauhoja kuin kananmunia
½ tl leivinjauhetta
1. Pane uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
2. Ota esille valmistusaineet ja työvälineet.
3. Voitele kakkuvuoka ja korppujauhota se.
4. Ota kolme samanlaista juomalasia. Riko ensimmäiseen lasiin kaksi kananmunaa. Mittaa toiseen lasiin yhtä paljon sokeria kuin kananmunia on ensimmäisessä lasissa. Mittaa kolmanteen lasiin yhtä paljon vehnäjauhoja kuin sokeria on lasissa. Mittaa leivinjauhe jauhojen joukkoon ja sekoita ne keskenään.
5. Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi sähkövatkaimella. Vaahto on valmista, kun pinnalle tehty kuvio pysyy siinä hetken (8-testi).
6. Lisää jauhot siivilän läpi, ja sekoita välillä varovasti puuhaarukalla.
7. Kaada valmis taikina kakkuvuokaan ja paista uunin alatasossa 20-30 min.
8. Jäähdytä kakkupohjaa hetki, ennen kuin kumoat sen.
Samalla ohjeella voit tehdä suuremman kakkupohjan. Neljän kananmunan kakkupohjaan tulee leivinjauhetta 1 tl. Muista, että paistoaika on isolla kakkupohjalla pidempi.
Voit tarkistaa kakun kypsyyttä puutikulla. Jos tikkuun jää vielä taikinaa, kakkupohja ei ole vielä kypsä.
Täytekakun täyttäminen ja kuorruttaminen:
Kostuttamiseen käy muun muassa mehu, säilykehedelmien liemi tai vaniljasokerilla maustettu maito.
Väliin voi laittaa hilloa, marjasoseita ja hedelmiä.
2 dl kermaa vaahdotettuna riittää kakun kuorruttamiseen.
1. Leikkaa kakku sahalaitaisella veitsellä kahteen tai kolmeen osaan.
2. Aseta alimmainen kakkulevy leivinpaperille tai tarjoiluvadille ja kostuta kakku pullasudilla töpsötellen. Muista kostuttaa erityisesti reunat huolellisesti.
3. Levitä kostutetulle pohjalle haluamasi täyte.
4. Aseta toinen kakkulevy varovasti painaen täytteen päälle. Kostuta ja levitä täyte kuten edellä.
5. Kostuta myös päällimmäinen kakkulevy. Voit antaa kakun vetäytyä tässä vaiheessa yön yli jääkaapissa.
6. Levitä haluamasi kuorrutus kakun päälle. Kermakuorrutuksen voi myös pursottaa kakun päälle ja reunoille.
7. Koristele kakku marjoilla, hedelmillä, karkeilla, kinuskilla tai valmiilla kakkukoristeilla. Kakun reunat voi koristella esimerkiksi manteli- tai suklaarouheella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti